25.12.2017

Päivä 84

Aamupalalle varttumaan huolitsijan Mr Totokia, jotta saadaan pyörät vietyä kontin lähetyspaikkaan, hän saapuikin ajoissa ja pyörät vietiin kahdessa erässä, kun Severin ja Erkin pyörät olivat olleet täällä jo monta päivää ennen meitä odottamassa kuljetusta.
Sitä ennen piti tyhjentää ylimääräiset romut pois mitä ei halunnut kuljettaa takaisin Suomeen, sitä jäikin aika iso osa rähjääntyneitä varusteita Indonesiaan.
Malttoihan Peter luopua homeisista sadevaatteista.

Ensin vietiin kaikki muut paitsi Arton, Severin ja Erkin pyörät, huolitsija palautti meidät kaikki hotellille takaisin hakemaan loput pyörät
Toisella kierroksella minä ajoin Severin ja Peter Erkin pyörän huolitsijalle,  Peter meinasi unohtaa Arton matkasta kun oli niin haikeana matkan loppumisesta ja ajatukset jossain tulevaisuudessa, mutta u käänöksellähän siitä selvittiin ja haettiin Arto matkaan
Poliisit olivattäälävälin  sulkeneet tien ja kiertelimme vähän sightseeingiä kylillä ennenkuin löysimme huolitsjalle jälleen.

Taas huolitsija palautti meidät hotellille, tultiin sitten pikkukyläpoluja myöten ja taas tuli uusi turistikierros, hienoa nähdä autosta kylää, näki aivan eri tavalla kuin mopon päältä.
Matkalla löytyi näin hieno patsas.

Hyvin ansaitulle kypärä kaljalle ja suihkun kautta päätösillalliselle nro 2. Kaikki vähän haikealla mielellä, Arto funtsaa jotain vaikeaa, kuin myös Sinikka miettii uutta työpaikkaa

Virallinen päätösillallinen.
Lasku tuli näin hienossa taideteoksessa.
Virallinen päätöskuva, denpasarin shelillä.
 päätetään tähän hyvään mietelausessen


Tänään  tuli ajettua vain 15,8 + 15,8 km

The end



Ps vss 2 tulossa .....

3.12.2017

Päivä 83

Aamulla haikeana pyörän päälle, onhan tänään reissun viimeinen ajopäivä, muutamat  suunnittelivat vielä jatkavansa matkaa, mutta ehkä ensikerralla sitten.
Pätkä ajoa ja lautalle.  Viimeinen lautta ennen Balia.
 Lautalla on tiivis tunnelma
 Niitä lauttona on sitten kymmeniä
 Tällaisella mentiin, ei oikein luotettavan näköinen
 Kalastusalus.

Balille maihin ja mutkaista ruuhkaista tietä skoottereiden seassa, Parin pysähdyksen taktiikalla.
 Riisipeltoa Balilla ja ranta näkyy jo
 Ihan hyvät näkymät kahvilan terassilta.

Matka jatkui ja hotelli löytyi ajoissa.
Hotelli löytyi
21 700 km takana, Heidenau rengas kesti matkan rasitukset.

Kaikki ehjänä perille, ei isompia ongelmia matkalla. Minä ja Arto ajettiin alkuperäisillä heidenauilla alusta loppuun, hyvin kesti.

Tänään 160 km ja kuivin jaloin hotellille.

2.12.2017

Päivä 82

Jaavan viimeinen kokonainen ajopäivä, lauantaina tiet täynnä skoottereita ja jokunen autokin, toimimatonta tulivuorta kuvaamaan.
 Riisipeltoa.
Tulivuori nukkuu
Matka jatkuu mutkaisia reikäisiä ja skoottereita täynnä olevia mahtavia teitä parin pysähdyksen taktiikalla.




 Kukkia
Kunkun tuoli.
 
Tänään vajaa 300 km.

1.12.2017

Päivä 81

Tänään viiden tähden aamiainen mopot liikkeelle ja taas mahtaville mutkateille heti kaupungin jälkeen.

Ensimmäisellä pysähdyksellä löytyi kaikkia motoristeja kiinnostava laite, melkein harley dawidson, ainoastaan 75 cc kone, muuten hieno kopio. 
 Peter löysi oman Harley Davidsonin, kävi koeajamassa, ei vaihtanut Triumpia tähän.
Näin niitä tyttöjä kuskataan
 Tie vähän rikki.
 Monsuuninn vetttä.
Tiet veivät meidät monsuunialueen läpi, oli surkeaa katsottavaa ja kuultavaa miten oli käynyt.
 Monsuunin aiheuttamia vaurioita.
 Rantaa näkyvissä.
 Maisemat ja tiet ovat tänäänkin mahtavat.
Löytyihän tänäänkin se oikopolku.
Tällainen tie löytyi.
Vettä oli ollut 1,5 m tiellä, talot jääneet veden valtaan, mutta sieltä noustaan uudestaan, siivotaan paikat ja korjataan tuhot, elämä jatkuu.
Peter on the Road.

Tänään ennakkotiedo.ista poiketen 370 km

30.11.2017

Päivä 80

Mahtavalle aamupalalle ja sitten tutustumaan  kaupunkiin.
 Mun uusi kulkuneuvo
 Roskikset.
 Grafititaidetta.

 Paikallisten asumuksia.
Marioborgin ostoshelvetti.
Täältäkin löytyy kiinalaiskortteli.
 Kauppakadulta löytyi myös taidetta, kiinalaiskortteli.
Tänään jouduimme useamman kerran opiskelijoiden haastattelemiksi, halusivat opetella englantia ja kyselivät kaavakkeen mukaan mitä koulussa käsketty. Niitä oli useampikin ryhmä liikkeellä.
Rihkamakorukauppa.
  Paikalliseen Mariborin ostos kaduille tuliaisia  (tarroja mopoihin) ostamaan.
 Saahan mopot parkkeerata kauppaan, kun sillä on ostoksilla
 Tällaisellakin olisi päässyt ajeleen



Päivän kyssäri, mikä hedelmä?



Tänään 3 km kävelty ja iltapäivällä mopojen huolto ja tarrojen liimaus.