28.9.2017

Päivä 17

Aamulähtö vähän rauhallisempi, taas tiedossa Monolian hiekkatietä niin pitkälle kuin jaksetaan.
Bensa-aseman taidetta.
Jurtta joka pihalla.
Päivän tiet oli tämän näköisiä.
Pölyistä matkakumppaneita.
Oltiin vähän eksyksissä, kuorma-autot olivat siellä missä meidänkin piti olla. Oikaistiin offroad-reittiä.
Siinä on vain kolme tietä valittavana, kaikki vievät perille johonkin.

Muutamia kaatoja, mutta ei isoja mustelmia.
Selvittiin mopojen korjauksista jeesusteipillä, ei mitään isompaa. Varaosia tulossa Severinkin pyörään Ulan Batoriin.
200 km A18 highway, sitten koitti ilta ja auringonlasku.
Käteni osoittamaan suuntaan, tämä oli jo toinen kyltti makan varrelta, wau!
Saavuimme jUvs Aymagin kylään.
Kyliltä tuli yksi ystävällinen paikallinen tarjoamaan yösijaa kotoaan.

Tartuimme tarjoukseen, nukumme olohuoneen lattialla. Rouva vaati, että syömme heidän kotonaan paikallista soppaa.
Sinikka joutui "auttamaan" iltaruoan teossa. Illalliseksi laksoa, mitä se sitten olikaan.

Tosi ystävällistä heiltä.Mattoja kasaan lattialle ja siihen nukkumaan, ei ole turhaan raahattu makuupusseja.

Otettiin muutama vodkaryyppy isännän kanssa ja sitten hyvää yötä maailma. Illan isäntä väsyi keken iltaa, jo alkuillasta.

Päivä 16

Aamuherätys oli ennen kukonlaulua, se (kukko) taisi nukkua rokuliin.
Ulko-wc oli siisti, mutta kylmä -9 astetta.
Tästä alkoi matkan todennäköisesti haastavin osuus. Mongoliassa kui ei ole paljon asfalttia, vann hiekkaa ja nimismiehenkiharaa riittää.
Tätä riitt reilut 200 km. Emme aamusta tienneet kuinka pitkä päivä tästä tulee, kun ohjelmassa rajanylitys Mongoliaan.
Jakkuja jossain siellä..

Venäjän ja Mongolian tulleilla on ohje päästää rekat ensin ja meidän epäonneksi niitä oli muutama menossa samaan aikaan.

Minut otettiin Mongolian tullissa erikoissyyniin, passi ja viisumi kopioitiin moneen kertaan ja aikaa kului... pääsin viimeisenä pois.

Vihdoin viiden tunnin jumpan jälkeen nopea päivällinen ja matkaan.
Mitä puuttuu? Rekisterikilpi luovutti, on jossain Mongolian aroilla. Mutta tämä on pienin murheistamme. Onhan niitä kilpiä tippunut muuallakin...
Paikalliset avustamassa tieuran valinnoissa.
Sinikan pyörää nostetaan mudasta, sinne se hukku...
Mitä puuttuu verrattuna edelliseen kuvaan. Nekin löytyy Mongolian aroilta, oli haastava reitti.
Paikallinen näyttää parhaat joen ylityskohdat!
Iloinen mopokusti kaatumisen jälkeen.
Sinikka mutasena, mutta tyytyväisenä hänkin.
Tällaisia joen ylityksiä oli.
En kaatunut, vaikka siltä näyttää...
Peter tulee vauhdilla Sinikan pyörällä!
Ukko on väsy, pölynen ja mutanen. 259 km ja perillä Ulaangomiassa.

27.9.2017

Päivä 15

Aamulla aurinko paistaa, kuin aina PeterPanBiken matkoilla.
Mummot rivissä aamiaisella.
Aamun näkymät.
Maisemissa ei valittamista. Netittömään mennään... Altai alkaa jo näkyä.


Matka jatkuu mahtavissa maisemissa .
Lunta huipulla, eikun laskettelemaan.
Kaksi elämöntapaintiaania.
Kameleita evästämässä tienvarressa.
Altain kokeimmalla kohdalla oli myymälöitä paljon.
Minä poliisiautossa. Sain Altain korkeimalla kohdalla Venäjän poliisilta sakot. Pääsin etupenkille papereiden tarkastukseen ja minulla oli jäänyt muutama Kazakstanin raha (noin 20 euroa) korttien väliin. Ne meni poliisisetien hyväntekeväisyyskassaan. "Jätä rahat siihen keskikonsoliin"-oli käsky. Ylitin kaksoisviivan tullessanmme korkeimpaan kohtaan parkeerasseni pyörää:

Päivä kuluu kuvatessa ja loppumatkasta jurttakylää etsiessä - ja löytyihän se. Tämmönen ranvintola on leiripaikallamme.
Alkuperäisen näköinen jurtta leirintäalueellamme.
Jurtassa mahtuu nukkumaan viisi ihmistä, oli muuten lämmin nukkua.
Iltapalalla meidän jurtassa, oli hyvät eväät.
Pihapässi vapaana, yhtä leikkisä kuin meidän lapinpojat.
Leirikylä kuvatuna Altain vuorelta. Olimme kuuluisuuksien jalanjäljillä. Ville Haapasalon on käynyt täällä! Ja leirikylässä saunakin oli lämmitetty mietä varten. Taitaa olla viimeisiä kunnon saunaja matkallamme. Ja miehille ja naisille eri saunat! Kuvassa Sinikan sauna.

Tänään 360 km ja perillä Koch Agachessa.