14.5.2021

Päivä 9

Aamu valkenee lämpöisenä +30c ja aurinkoisena. Aamiaista luvattiin vasta 9 mutta sen saaminen venyi ja oli huonoin koko teissun aikana kun vihdoin päästiin lähtemään Danin mopon akku oli tyhjä ( rikki ) toimen tällä reissulla, sitä aloitettiin vaihtamaan. Muu ryhmä lähti menemään tankille, joka sekin oli hidasta. Dani sai meidät kiinni kahvitauolla joka sekin kesti hetken.

Heorgian vanhaa rakennuskantaa.

Siitä matka jatkui muutama kilometri ja käännyttiin pikkutielle hiekkaiselle sellaiselle, ihmettelemään ”kirkkoa”.

Siellä se on taas nyppylän päällä.

Sinnehän pääsee kätevästi rappuja pitkin. Onneksi ne oli lukossa niin ei tarvinut mennä tapaamaan munkkia.



Seuraavaksi matka jatkui vanhan Neuvostoliiton kaupunkiin jossa oli kaivettu arvomineraaleja aikoinaan ja kuljetettu ihmisiä vaijeri käyttöisillä gabiineilla kotiin ja töihin.

Menisitkö kyytiin?
Koti on siellä mäen päällä vaijerin toisessa päässä.

Vähän on aika päässyt tekemään tuhoja.

Ruoka paikka mihin meinattiin mennä olikin jo täynnä joten seuraavaan lähimpään oli matkaa vain 100 m, eikun sinne. No sehän sitten kesti ennenkuin mitään tapahtui ja oli koko reissun surkein esitys
Matka jatkui aina kunnes Hannun pyörän akku loppui, paikallisopas ajoi niin pitkään kuin pääsi mutkaista vauhdikasta hienoa asfalttitietä jota oli ajettu jo reissun alussa, nyt sai päästellä oikein tosissaan ja nauttia mutkista.



Ajeltiin miljoonaa nyppylää ensin ylös ja sitten rauhallisemmin nauttien maisemista huipulta alas. Pysähdyttiin odottamaan opasta ja sen pyörän reissu ja opas jäivät siihen odottamaan noutajaa.
Menimme loput 30 km Danin johdolla perjantai ruuhkassa pyörävuokraamoon jossa meitä varttui ansaitut kylmät kypäräkaljat.
Eikun kamat tila taxiin ja hotellille, mutta kello oli jo niin paljon ettei ehditty syömään ravintolaan kun Georgiassa on vielä voimassa ulkona liikkumiskielto 21-05 ja ravintolat menee kiinni klo 20.
Saat 600€ sakot jos liikut ulkona liikkumiskiellon aikana.
Saat 600€ sakot jos sinulla ei ole maskia kun liikut ulkona kadulla ym.
Se on paikallisille puolen vuoden palkka.
Kuumetta mitataan hotellilla ostoskeskuksissa ym.
Ruoka tulee Woltilla reilun tunnin päästä syödään hotellihuoneessa, että tälleen tässä maassa.
Tulipahan ajeltua Georgiaa ristiin rastiin 2008 km vaihtelevissa keleissä +3-36c aurinkoa ja vesisateita asfalttia ja soraa, mutkia suoraa ja pätkä moottoritietäkin koettu. Liikaa teiden vieressä ja teillä sikoja kanoja lehmiä hevosia ankkoja ja syviä monttuja. Kolme vannetta enemmän ja vähemmän rikki, kolme akkua rikki, useampi sivulaukku pudonnut vain muutamia ongelmia mitä kohdattiin, mutta oli hieno reissu silti.
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti