3.6.2018

Päivä 44-45


Kun menimme aamupalalle satoi ja yön ukkosen jäljiltä maa oli märkää, pakkaamaan ja sadeasut päälle. Pyöriä lastatessa sade oli ehtinyt jo tauotta mutta sade vehkeet päällä lähdettiin kumminkin.

Reilusti ennen rajaa tankkaus ja jäätelötauko, sadevehkeet pois ja kohti Azerbaidžanin rajaa, jossa sitten kamera ongelman takia kului aikaa, maassa oleva metallin ilmaisin kun ei käynnistänyt kameraa kun meidän mopo oli niin pieni, ongelma ratkaistiin niin että ajoimme kameran ohi auton rinnalla, jotta rekisterikilvestä saatiin kuva.
Azerbaidzan takana, tänään helpot mutta aikaa vievät tiet.


Tulli kävi nopeasti paperit läpi ja sivulaukkujen aukaisu riitti. Seuraavaksi Georgian rajalle, joka sitten oli läpihuutojuttu.

Vakuutuksen osto, 20 paikallista ja eteen päin kohti Tibilisiä. Matkalla pilvet olivat sen verran mustia että puimme uudestaan sadeasut ja kohta olimmekin sellaisessa sateessa ja ukkosessa. Vettä tuli kuin kuuluisasta Esterin…..

Vesi valui monissa kohdissa tien yli niin että jouduimme ajamaan yli 30 cm vesipatsaassa, joka painoi mopoa kohti ojaa. Jalat vaan niin ylös kuin sai ja varovasti sekaan vaan.


Autoja oli parkkipaikalla hukkunut veteen ja monia hinattiin koskena kuohuvan rapakon läpi. Tibilisin vanhan kaupungin hotellille saavuimme ajoissa, suihkuun ja syömään.


No nyt löytyi oikean merkkistä vodkaa
Se kypäräkalja.

Illalla kävimme vielä tihkusateessa tutustumassa kylään iltavalossa.


Mutteritaidetta.





Tänään 362 km hyviä teitä ja olipahan se vesisade episodi erilainen kokemus.
Pressan koti.
Vapaapäivä Tibilissä, kävelyä 6,5 km.




 Kattojen yllä, kondoolikuljetus linnoitukselle.


 Mieli teki, vaan en ostanut.
Äiti Tibilisi, tai Georgia.
 Lapsella pitää olla leluja.
Se linnoitus.

Vähän tarttis entisöintiä

Kaktus
Pojat tulossa huipulle.


 "Omena"puu

 Paikallinen rahtiliike.
 Näinkin voi työkalut asetella.





Rakkauden silta täynnä lukkoja.

Katso tarkkaan, koira moottoripyörän kyytiläinen sylissä!

 
Saunalautta.

1.6.2018

Päivä 43


Aamupalalle 5* hotellille, nyt tuntuu Euroopalta, runsas aamupala seisovasta pöydästä.
Pyörät turvassa lukon takana.

Rauhallinen aamu ehti vielä kävellä ja kuvailla kylillä, hieno kaupunki.
Bakun muuria.


Bakun katurataa?
Ollaan sivistyksen parissa.

Harvoin ihminen näin iloinen, kun näkee Mc Donaldsin...

Kellariravintola.
 
Pyörien päälle ja kohti katselemaan kalliomaalauksia.
Kalliomaalauksia.
Viikinkivene.
Samanlaisia kuin koto Suomessa, mutta pienempiä hiidenkirnuja.



Matka jatkuu kaupan ja tankin kautta kohti Gancaa, joka on tuttu ei mistään.
Jäätelöä tuplasti
Täälläkin pojat tankkavat...



Hotellille, tänään vain 4*, ehdittiin juuri ennen ukkosta ja sadetta.
Tasaista on, takana sentään "vuoria".

Tänään 362 km hyvää asfaltti moottoritietä.
Päivän, tiedät kyllä mikä
 Ne vaan lisääntyy...
 Päivän mättö.
Tällainen nan-uuni täällä.