Päivä 42

Aamulla runsaalle laivan seisovan pöydän aamiaiselle, siis pala kuivaa leipää keitetty kananmuna hilloa voi ja hunajarasia, pieni sellainen, ehkä teetä jos on lasi, ei ollut.

Linnanmäki, tosi kaukana, aukeaa 1.6..

Laivassa tarjoiltiin aamupala, päivällinen ja illallinen joka päivä samaa.

Komentosilta vuodelta 2005

Kauppa oli rekkamiesten pimeä myymälä jossa hinnat olivat tarjonta/kysynnän mukaan, eli maksoit mitä pyydettiin, jos tarvit jotain, vodkaa, mehua, tupakkaa, makkaraa, paikallista lihaa yms tarpeellista oli tarjolla ja kauppa kävi.

Öljynporauslauttoja näkyvissä.

Laivalta ei päässyt ulos ennen kuin laivalle oli saapunut Azerbaidžanin delegaatio tarkistamaan paperit ja passit, tässä kesti 2 h, siitä kun laiva oli jo ollut laiturissa kiinni, pyörät olivat autokannella lukkojen takana.

Varttumassa että päästäisi edes satamaan tekemään pyörien papereita.
 

Tulliin kävellen 500 m pyörien papereiden kirjaus, kävellen takaisin laivaan, nyt päästiin jo lastauslipan kautta sisään, tulliin pyörien kanssa, tulli tarkasti pyörien laukut yms, tulliin kirjaamaan pyörä Azerbaidžaniin, tervetuloa Azerbaidzaniin. Tässä meni 3 h
Paitsi yhdellä viisumi anottu ensi kuuksi, uuden anominen joka sitten kesti hetken.

Suomipojat noudattaa pysähtymiskieltoa.

Rahdin maksuun pyörällä, kuitin hakuun ja seuraava rasti moottoripyörällä kuitin näyttöön ja viimein maahan, tähän kaikkeen meni siitä kun laiva laiturissa ja me päästiin maihin 5 h. Huh huh…

 
Hotellilla ajoissa. Tänään 70 km.

Bakun vanhan kaupungin sisääntulo.

Päivä 41

Puhelin soi klo 03.50, käsky kuului: pyörille lähdetään laivalle.

Renkaan paikkaus laivan lähtöä odotellessa.

Visa varttuu laivaan pääsyä ja pyörien papereita.

Komea terminaali, tietenkin marmoria.

Laivarantaan ja odotusta, oppaat papereiden tekoon, odotusta, siitä tulliin, odotusta, pyörät luullun laivan lähelle, eihän se ollut se, meidät opastettiin turva auton perässä oikeaan laivaan joka olikin toisella puolella satamaa. Tähän kaikkeen meni vain 9 h, ennen kuin pääsimme sitomaan omilla vähillä huonoilla liinoilla pyöriämme risteilyn ajaksi.

Oppaat varttuu laivaan pääsyä.

Ja toinen

Me muut.

Nyt päästään vihdoin laivaan odottamaan.

Laivassa kapyysiin ja runsas aamupala(teetä ja pipari) josta siirryimme hytteihin. 6 ukkoa/korsu, kolme parvisänkyä ja lavuaari, suihku ja wc käytävällä, tässä tämän risteilyaluksen hienoudet, runsas illallinen klo 20, ei ihan lähellekään Siljan tasoa.

22 h paikallaan oloa kaijassa, ennen kuin paatti liikkui mihinkään, selitys, mikä luultavasti on totta, naapurimaan kanavaan ei saatu liikkumislupaa? Niin tai näin. Sitä pukin ei kuninkaan menty.

Laivan tasokas WC!
 
Hinaaja veti meidät irti kaijasta, parin tunnin jälkeen ankkuri maahan, liike seis, ”joku” otti valokuvan sotilasaluksesta, armeija poliisi tulli yms tarkistamaan kaikkien puhelimet/kamerat, vaikka syyllinen tunnusti ja kuva tuhottiinkin, siinäkin pysähdyksessä tuli pari tuntia risteilyaikaa lisää.

Risteilyaikaa edessä luvattu noin 16 h, joten aika pitkä siirtymä tämäkin, maata pitkin Venäjän kautta olisi ollut 1000 km, mutta meillä ei ole Venäjän viisumia, joten ei auta muuta kuin kärsiä tämä risteily.
Tästä tuli sitten 24 h risteily ennen kuin päästiin ulos laivasta.

Päivä 40

Aamulla toiveikkaana ajoissa ” runsaalle ” aamupalalle, jolloin kuulimme, että ennen puolta päivää ei laiva lähde, käykää ostamassa laivalle omia eväitä, siellä luultavasti ei ole mitään, ainoastaan laivalla on jonkin näköinen hytti varattu, paikat  on varmistettu maksamalla laivamatka dollareilla.

Siellä se laiva varttuu meitä...
Yhden jälkeen saimme uudet ohjeet, tänään ei lähde laiva, takaisin hotelliin samoihin huoneisiin, aamulla yritetään uudestaan ...

Päivä 39

Aamusta ei ole mikään kiire, onhan meillä lyhyt päivä matka edessä kohti Turkmenbasya.

Tutustuminen hotellin ympäristöön kävellen, siellä oli kotieläinpuisto jossa oli riikinkukkoja, ankkoja, puluja häkissä, mutta surkeinta oli Kotka ja haukka todella pienissä häkeissä, kyllä ihminen on julma eläin.

Aamulla taas samat maisemat edessä.

Mopojen päälle klo 12 ja taas hyviä suoria teitä kohti satamakaupunki Turkmenbasya.
 
Tänään 150 km hiekkamyrskyssä.
 
Turkmenistan on suljettu valtio, johon pitää olla kutsu jotta saa edes viisumin. Meillä oli vahtina koko matkan ajan valtion määräämä entinen luutnantti kaitsemassa meitä, asuttiin valtion määräämässä valtion omistamissa hotelleissa.
 
Infra tässä maassa on hyvä, tiet ovat kolmikaistaisia moottoriteitä, tyhjiä autoista.
 
Kaupunkien pääteiden varret ovat julkisia komeita marmorirakennuksia täynnä, takana sitten ns normi ihmisten asuntoja, todellisuus.