18.10.2018

Päivä 8

Aamulla loiva lähtö, hyvä niin kun päivän suunnitelmat meni hiukan uusiksi.

Kutsuivat meidät haastatteluun avustusjärjestölle, johon tietenkin suostuttiin. Kamat tyhjää ferrariin ja nokka kohti avustusjärjestön toimistoa, olihan tuttu reitti joten ei tarvinnut siitä stressata, sama ruuhkainen tie edessä.
Pieni palaveri mitä ja miten juttu tehdään, paikan miettimistä yms keskustelua, halusivat filmata ajoa ferrarilla, pätkä siirryttiin puistoon jossa filmattiin haastattelu. Sanottiin jälleen heipat ihmisille ja matka kohti Beratia voi alkaa.
 Oliivi vuoristoa.
Vuohipaimen.

Reilu sata kilometriä hyvää moottoritietä ja ollaan perillä Florjanin kotikaupungissa, hotellin hän oli varannut valmiiksi, oluselle, kävelemällä tutustumaan kylään.

Vihanneskauppa.

Kivimiehet työssä, tätä kivetystä mäessä oli satoja metrejä.
Entisöinti vielä vähän vaiheessa.
Beratin vanha linna, vain 2 400 vuotta vanha.
Aika iso kivikasa.
Maailmanperintökohde.
Ravintoloita turisteille.
 Pitäähän siellä olla kirkkokin,


Mahtavat näkymät, kunhan ensin kiipesi korkean mäen päälle.

Beratin kaupunki.


Sanovat tätä näkymää tuhannen ikkunan kyläksi.
Savupiiputkin tehty kalkkikivestä.

Onhan Berat maailmanperintökohde joten kyllä täällä päivän saa kulumaan helposti. Vielä oli pari hommaa tekemättä, eli avustustarvikkeiden vienti Florianin vanhemmille, kaupan kautta että saatiin tuore ruokaa mukaan ja Ferrarin luovutus, nyt oli viralliset osuudet ohi.
Maistuis varmaan sullekin, perillä olut.
 Vähän tummempi "olut"
P..kele, moskeija naapurissa - aamuherätys!!!

Syömään päätösillallinen ja juhlistamaan hyvin onnistunutta matkaa. Ferrari kesti, mitään isoa vakavaa ei sattunut, paljon uusia kokemuksia ja mahtavia ihmisiä tavattu. Kassin pakkaus aamulla ja kotio kohti, mutta miten? 

Ferrarihan jää tänne ...

Päivä 7

Aamulla tapaaminen hyväntekeväisyysjärjestön toimistolla klo 08.Heidän pakettiautoa ei oltu tyhjennetty joten me jouduttiin tyhjentämään se ja sitten tyhjentämään Ferrari, täyttämään heidän auto ja silloin täyttäessä kiireissä tarvikepussit olivat täysin sekaisin.
Tästä se lähtee.
Oli kaksi syytä miksi ei menty Ferrarilla, pelotti kytkin viritys ja sieltä ei olisi löytynyt mitään, oli se niin täysi.
Tämä oli täysi avustustarvikkeita.
Niitä riitti, tässä vain osa...

Osa tavaroista jätettiin suosiolla toimistolle. Plan oli jakaa yhtenä päivänä mitä ehditään ja toisena loput, tulla yöksi tiranaan. Näin emme me olleet ajatelleet.
Tällä me mennään, jouduin kuskiksi.

Saimme järjetön auton käyttöön, sähköikkunoista kaksi auki, eikä toiminut, mutta täällä lämmintä eikä satanut joten ok mennään tankille ja päällikkö ajaa isoa pakua, alunperin minun piti ajaa sitä, mutta nyt mennään näin.

Skröderistä koordinaattori ja paikallisen avustusjärjestön ihmiset tunteva nainen kyytiin ja menoksi. Työ voi alkaa.
Niitä oli paljon kenelle jaettiin...
mutta tyytyväisiä.
 "Asunto"
Tulossa asunto, vain katto puuttuu.

Ensimmäinen kohde olikin lähellä. Kamat pakusta kantoon ja ihmisiä tapaamaan ja heidän asuin oloihin tutustumaan.
Välillä tarvittiin poliisi ja ambulanssa.
Näin se homma eteni, kunnes avustusjärjestön naisen kimppuun kävi mies, syntyi riita, mies pakeni paikalta nainen soittaa poliisit, saa jonkinlaisen kohtauksen, ambulanssi paikalle nainen kyytiin, silloin meillä oli yksi ongelma, kun koordinaattori ei tuntenut ihmisiä.

Väki senkun lisääntyi.

Homma jatkui hieman hitaammin kun piti kysellä missä avunsaajat asuivat ja joku opastamaan meitä, onneksi paikalta löytyi aina joku kuka auttoi meitä ja piti porukkaa kurissa, meitäkin haukuttiin tosin vastasin suomeksi ”en ymmärrä ” jolloin avustusjärjestön joku kertoi että olemme tulleet kaukaa auttamaan ja emme ymmärrä kieltä.

Tarvitsijoita oli enemmän kuin tavaraa ja he olivat valinneet huonoimmassa asemassa olevat perheet. Kuvasimme asuinoloja ihmisiä yms meihin ei puututtu, mutta asuiolot ovat hurjat, katot vuotaa, talot ovat romahtamispisteessä huonekalut kerättyjä kaatopaikoilta nukutaan lattioilla.
Narutettu kiinni, eipähän putoa!
Asunnon katto kaipaa pikkasen korjausta.



Avun tarvitsijoita riitti ja kokoajan tuli lisää.
Pienissä asunnoissa asuu monta kymmentä ihmistä, nukkuen kuin sillit purkissa. 
Perheen kanssa juttelemassa, koordinaattori tulkkina.

Päivän päätteeksi syömään ja sitten mentiinkin yllätykseksi takaisin Tiranaan, ehdimme päivässä koska kaikki kohteet olivat lähellä, meille oli luvattu vähän jotain muuta, mutta näin mentiin.

Lopuksi hyvästeltiin avustusjärjestön väki ja Ferrarilla hotellille, joka tuntuu nyt enemmän kuin luksukselta. Meille kerrottiin että tämä oli montakertaa parempi päivä kuin normaali jakopäivä, ei ollut tappeluita, isoja riitoja, välienselvittelyä, puukkoja ei näkynyt yms.

Hyvä että kertoivat jälkeenpäin ei osannut jännittää. Meitä turvasi koko ajan paikalliset asukkaat, isot miehet ja meidän oli turvallista liikkua, kuvata, jututtaa ihmisiä, yksin sinne ei ole mitään asiaa!!! 
Rankka päivä takana, mutta laittaa se vähän tai paljon miettimään omaa eloa kotona.

Kaikki hyvin matka jatkuu ....

16.10.2018

Päivä 6

Rauhallinen aamupala, varttumista yhteyden ottoaavustusjärjestöltä.

Haluavat meidät sinne, onneksi ei ole kaukana mutta silti hirvitti ajaa kun kytkin poljin on korjattu ns virittämällä enkä voi luottaa kauanko ja montako polkaisua se kestää, mutta perille mentiin ja meitä vartuttiin.
Hyväntekeväisyystoimisto Fundjave Ndyrshen pihassa, 3 100 km ja perillä, nyt se varsinainen työ alkaa.

Portti auki, keskustelua suunnittelua ja avustusjärjestön esittely.


Tarkoitus oli että Ferrari tyhjennetään avustusjärjestön autoon, mutta kas se olikin täysi ja pitää ensin tyhjentää eikä sekään käy hetkessä, joten palataan hotellille taas ruuhkaista pääkatua myöten tuhannella pysähdyksellä, peläten pahinta ja toivoen että viritys kestää, kesti.

Oppaamme, tulkin paikallisen Florianin kanssa suunniteltiin päivän ohjelmaa. Ensi kukkulalle gondolilla ylös kuvaamaan Tiranaa , mutta gondoli rikki, matka jatkuu moottoripyörä vuokraamoon jossa olisin halunnut keskustella mahdollisesta reissusta ensi vuonna, mutta ne oli vuokrannut kaikki pyörät ja toimisto kiinni, vaikka netissä oli toisin. Näin albaniassa, eikun jalat alle ja kävellen hotellille ja etsimään iltapalaa.


Marketin edustaa.

On täällä nättejä talojakin.
Tai rumia...
Tiranassa ollaan.
 Tienaan "torso"
 Ovat maalanneet talon päätyihin mainoksia.
 Puutarha?
 Poliisi on ystävä.
 Piuhat niinkuin muuallakin maailmassa.
 Kulman takana tällaista.
Hotellin takana ja pääkadulta ei näy arki.


Syömään ja nukkumaan onhan meillä huomenna edessä se mitä varten tänne asti tultiin, hyväntekeväisyys tarvikkeiden toimitus sitä tarvitseville. Auto tulee järjestöltä, mutta mikä?
 Intialaisessa syömässä.
 Intialaisessa Albanian Tiranassa, voin suositella.
 Vähän piti kävellä saadakseen tätä herkkua.
 Illallisella intialaisessa ravintolassa Maarit ja albanialaisen ystävän kanssa.