Rauhallinen aamupala, varttumista yhteyden ottoaavustusjärjestöltä.
Haluavat
meidät sinne, onneksi ei ole kaukana mutta silti hirvitti ajaa kun
kytkin poljin on korjattu ns virittämällä enkä voi luottaa kauanko ja
montako polkaisua se kestää, mutta perille mentiin ja meitä vartuttiin.
Hyväntekeväisyystoimisto Fundjave Ndyrshen pihassa, 3 100 km ja perillä, nyt se varsinainen työ alkaa.
Portti auki, keskustelua suunnittelua ja avustusjärjestön esittely.
Tarkoitus oli että Ferrari tyhjennetään avustusjärjestön autoon, mutta kas se olikin täysi ja pitää ensin tyhjentää eikä sekään käy hetkessä, joten palataan hotellille taas ruuhkaista pääkatua myöten tuhannella pysähdyksellä, peläten pahinta ja toivoen että viritys kestää, kesti.
Oppaamme, tulkin paikallisen Florianin kanssa suunniteltiin päivän ohjelmaa. Ensi kukkulalle gondolilla ylös kuvaamaan Tiranaa , mutta gondoli rikki, matka jatkuu moottoripyörä vuokraamoon jossa olisin halunnut keskustella mahdollisesta reissusta ensi vuonna, mutta ne oli vuokrannut kaikki pyörät ja toimisto kiinni, vaikka netissä oli toisin.
Näin albaniassa, eikun jalat alle ja kävellen hotellille ja etsimään iltapalaa.
Marketin edustaa.
On täällä nättejä talojakin.
Tai rumia...
Tiranassa ollaan.
Tienaan "torso"
Ovat maalanneet talon päätyihin mainoksia.
Puutarha?
Poliisi on ystävä.
Piuhat niinkuin muuallakin maailmassa.
Kulman takana tällaista.
Hotellin takana ja pääkadulta ei näy arki.
Syömään ja nukkumaan onhan meillä huomenna edessä se mitä varten tänne asti tultiin, hyväntekeväisyys tarvikkeiden toimitus sitä tarvitseville. Auto tulee järjestöltä, mutta mikä?
Intialaisessa syömässä.
Intialaisessa Albanian Tiranassa, voin suositella.
Vähän piti kävellä saadakseen tätä herkkua.
Illallisella intialaisessa ravintolassa Maarit ja albanialaisen ystävän kanssa.
16.10.2018
15.10.2018
Päivä 5
Aamupalalle ajoissa olihan meillä pari rajan ylitystä tiedossa missä voi kulua aikaa enemmän kuin kellossa on tunteja.
Risteilylle menossa.
Siellä se Ferrari pilkistää...
Matka meni hyvin nopeusrajoituksia noudattaen, tullessamme johonkin rajalle luultavasti Kroatia Montenegro poliisi katsoi passit ja seuraava katsoi leimasi passit ja pyysi aukaisemaan takaluukun, tämä hyvä. Selittelin ja näytin hyväntekeväisyysjärjestön kutsukirjeen tämä ok matka jatkuu hyvissä merkeissä.
Kunnes kytkin sanoo kova ääneisesti Pam poks ja silleen, muovi osia lattialla, mitä nyt ? Kytkin vaijeri ok jotain muoviosia rikki, eikun huoltoa etsimään. Matka jatkuu -startilla auto käyntiin - liikkeelle. Ensimmäinen löytämämme huoltoliike on autosähkö liike Seuraava ohjaa uuteen paikkaan joka ottaa ja tutkii vian, uusi kytkin poljin tarvitaan, kestää 1 päivä saada uusi poljin, matkaa loppukohteeseen n 150 km, avustustyötä ja matka loppukohteeseen lyhyt, selitys auttaa saamme asentajan tekemään ns virityksen jotta pääsemme kohteeseen. Iso kiitos asentajallemme jonka lahjomme lopuksi karamelleilla.
Pieni remontti.
Matka jatkuu Kroatia Albaania rajalle, jossa passit ja auton paperit piti näyttää, kerromme että auton paperit varastettu, hyväntekeväisyystyötä yms selitystä ilmassa, ovet auki, sivuovi jumissa , ei aukea ovi, tavataan rajan toisella puolella.... aja sivuun, papereiden näyttö, avustuskuorma, ei auto.. aja passin tarkastukseen sittenkin mitä ??? Hiki tuli tästä jumpasta, tuli uusi tullimies, passin tarkastukseen, kaikki ok voitte jatkaa matkaa huh!
Loppu matka Albaniasta ajettiin tosi rauhallisesti välttäen poliisi pysäytyksiä ( ylinopeus ) tms Tiranassa päästyämme oli 4 ruuhka ja kytkin osasto viritetty jännitys nousi joka lähdössä vaihdossa tai muuten vaan ja lämmöt nousi koneessa ja kuskissa, hytissä. Lämmöt tapissa koneessa löysimme hotellin ensimmäisessä risteyksessä, sinne Fiat parkkiin ja kysymään hotellilta onko tilaa p paikkaa, hinta nyt ei ollut se ensimmäinen asia mielessä, ennenkuin kaikki keittää, kaikki hyvin, Ferrari toimi niinkuin piti, kiitos Niko, matka joutui ilman ” isompia ” murheita.
Kaikki meni tähän asti niinkuin suunniteltiin, tai ainakin melkein, pieniä murheita ei lasketa.
Perillä! Matkaa takana 3200 km ilman isompia murheita.
Huomenna alkaa se varsinainen avustus työ.

14.10.2018
Päivä 4
Aamusta ei sitten ollutkaan kiire lähtö, aamupalalle vasta klo 9 ja rauhallinen lähtö, sitä ennen iso huolto autoon ( öljyt ja vedet , check ) ja sitten rantateitä pitkin kohti Dubrovnikia.
Älä ole hapan, syö sitruuna.
Appelsiini
Mandariini
Hotellin pihassa näitä kasvaa.
Villisika - kivaa.
On the Road, jossainpäin Kroatiaa.
Matkalla muutamia kuvaus sessioita kunnes tuli poliisi pysäytys katsoivat passit matka jatkui muutaman metrin seuraavaksi rajaviranomaiset stoppasivat meidät, mitäs on kyydissä ? Passit takaluukku auki, tökkivät sormella pusseja ja ihmettelivät kutsukirjettä Albaniaan hyväntekeväisyys järjestöltä, puhuivat hetken keskenään ja Hups olimme Bosnia herzegoviniassa, eihän meidän pitänyt tänne tulla, mutta sitä oli pieni pala välissä, ennen kuin saavuimme uudestaan Kroatiaan.
Tienvarsi Market, testattu, toimii.
Viljelysmaata.
Vielä ollaan Kroatiassa. Huomaamatta kävimme Bosnia Herzegoviassa, Kroatiaan ei ollut uutta tullia!!
Dubrovnikissa hetki hotellin hakua, iltaolusille ja syömään.
Takana 2750 huoletonta kilometriä, vielä on matkaa jäljellä.
Huomenna Montenegro ja Albania saas nähdä mitä tullit keksii ?

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)