Päivä 1 Iranissa

Quatarin siivin kohti Iranin aamua.

Hotellin tervetulotoivotus, toivottavasti se on semmoinen?

Tällä mennään.

Kaikki yhes koos, vain matkanjohtaja puuttuu.

Lentämiskoneeseen ja Dohan kautta Iraniin. Viisumit oli haettu minulle ja Arille e-viisumina, saadaan ne periltä. Maksoi 75+mystinen 3€, minä sain heti Ari joutui johonkin kuulusteluun mitä me täällä tehdään, soittivat ja selvittelivät asiaa paikallisen oppaan kanssa hetken, sitten vihdoin pitkältä tuntuvan hetken jälkeen passin tarkastukseen ja oltiinkin jo Iranissa, pala kakkua. Oli aamuyö mutta onneksi lli vastassa tilataxi ja meidän huolto auto, hotellille sisään kirjautuminen ja varttumaan aamupalaa, oltiinhan me tultu maahan jo klo 05. 

Aamupalan jälkeen pikaiset päikkärit ja isolle kirkolle tutustumaan kylään Mashad.

Onhan se Iranin toiseksi suurin kaupunki 2,7 miljoonalla asukkaalla jotka kaikki tuntuivat olevan tänään keskustassa, kuten mekin.

Kyllä me siellä seassa ollaan jossain.

Oli jonkinmoista meteliä.

Siellä kaukana näkyy moskeijan kattokupoli, ei päästy sinne asti.

Tänään sattui Ashura juhlapäivä ja kaikki kaupat pankit ravintolat ym ovat kiinni ja kaikki pyrkivät temppelille, kuten mekin.

Turvalliselta tuntui kulkea miljoonan Iranilaisen keskellä vaikka meillä oli kolme paikallista oppaana, ihmiset kyselivät ystävällisesti mistä tullaan ja ottivat kuvia meistä ja selfieitä, pääosin olivat miehiä ja tytöt kysyivät Matin vaimoa kaverikuviin, haitaten jopa joskus kulkemistakin, mutta ei häiritsevästi.

 Taas saa tottua kyykky semmoiseen.

Kypäräkalja, toisin 0 %

Yamahalla mennään.

Mashad kulkuetta

Nyt on isot puuropadat.

Täällä saa puistossa olla piknikillä

Kaverit

Kaverit, se keltahuivinen on suomalainen, naiset uskaltavat kuvaan naisen kanssa, kulttuuri.

Päivä 0

 Tästä se lähtee...

Pyörän paluupäivä

Nopein helpoin tapa päästä Pietariin on juna, vaikka lipun tilaaminen ei sitten ollutkaan netissä se helpoin, ainakaan minulle. Tilasin sen puhelimella, sain setän puhelimeen pitkän jonotuksen jälkeen, sitten se oli pala kakkua.

Allegrolla Pietariin.


Kouvolasta kyytiin ja nopea passin tarkistus Suomen viranomaisilta ja sama Venäjän puolella, selvät ohjeet tuli kaiuttimista aina ennenkuin mitään tapahtui monella eri kielellä. Pyörät piti olla jo torstaina haettavissa, siirtyi perjantai puoleksi päiväksi, joten ehdin junalla mainiosti. Mario antoi ohjeet miten menen metrolla heidän hotellille johon olikin helppo mennä hyvillä ohjeilla. Mutta pyörä tulevat vasta klo 15, eikun kylään tutustumaan taas mennään metrolla, on se kätevä vehje se metro kylillä liikkumiseen.

Metrossa.

Aika syvällä kulkee metro.
 
Nevskiprospektille, metrolla matka taittuu nopeasti eikä maksa kuin alle 50 senttiä matka oli se sitten kuinka pitkä vain, halpaa kuin saippua.

Nevskiprospekia.

Tästä ammuttiin vallankumouksen aloituslaukaukset.

Nähtävyydet nähty tai ainakin joitain, syömään ja nyt ne pyörät tulee vasta klo 16, no tämähän on venäjä ..


Menimme huolitsijan luokse, ei näkynyt pyöriä, soitto, tulevat 15 minuutin päästä, odotellaan, uusi soitto, tulee 15 minuutin päästä, tulihan se kontti vihdoin n tunnin odotuksen jälkeen.

 Siellä se on.

 Ihan omasta päästä ovat telineet tehneet.

Hyvin pakattuna.
 
Pyörät ulos ja pakataan ne pakuun ja peräkärriin, minun pyörä ei suostu lähtemään käyntiin, mikä on ? Mariolla onneksi bensaa kanisterissa, olivat tyhjentäneet tankin, tankkiin bensaa ja uusi yritys, jo lähti. Huoltoaseman kautta kohti kotia minä Vaalimaan kautta ja Mario Tarton kautta, perillä mökillä yöllä ja Mario kotona Tallinnassa klo 03.30, oli hieno reissu lähtisin uudestaan mutta en Mongolian kautta.

Perillä ansaitulla oluella.

Mopo kotona taas.
 
Vaatteet oli menneet homeeseen matkalla, kun olivat käärineet koko paketin elmukelmuun, en ottanut ajovaatteita mukaan vaan jätin ne pyörään. No pesukone on keksitty ja jo matkalla satoi niin että pahimmat lähti.

päivä 40

Matkasta jäi mieleen ystävälliset ja auttavaiset Venäläiset. Autot antoivat tietä ohitustilanteissa ja kaupungeissa autojen väliin tehtiin moottoripyörän mentävä tila, liikennevaloissa pääsi aina etuilemaan eikä kukaan soittanut torvea. Ongelma tilanteissa löytyi aina apu ja yritettiin löytää yhteinen kieli, toista oli sitten Mongoliassa, tulli teki paikallisten kanssa yhteistyötä ja jarrutti motoristeja, että tuli yö vastaan ja oli otettava paikalliselta se yösija minkä sai, rahat jaettiin tulli viranomaisten kesken. Apua sai mutta ensin keskusteltiin sopiva summa, Venäläiset auttoivat pyyteettömästi, eikä raha kelvannut sitä tarjottaessa.

Mitä idemmäs mentiin Venäjällä sitä enemmän näkyi oikealta ohjattavia autoja, tuotu Japanista. Iso osa oli hybridejä. Japanin politiikka kun on 3 v vanhat autot pois maasta, no Venäjä on lähellä, täällä on nyt kaikki autonkuljetusautot mitkä ajeli ennen Suomesta autoja itään. Autokanta on jopa parempi kuin suomessa ! Vladivostokissa taxit edullisia käyttää, kuten oli Mongoliassakin, laatu on aika vaihteleva autoissa, kaikissa ei ole edes taxi merkkejä. Vladivostokissa vaikka iso kylä ei ole metroa, vain idän pikajunan päätepiste.

Siihen se idän pikajnan matka loppuu. Vladivostokin päätepysäkki.

 Seuraava mopo?

 Torilla tavataan.

 

Päivä 39

Aamusta herään vesisateeseen juuri kun alin saanut ajoasut rättipatterin päällä kuivattua, niin taas mentiin. Tavaroiden uudeleen pakkaus mitä kulkee pyörän mukanan kontissa Pietariin ja mitä mukaan.

Sateessa ja sumusssa kohti rahtiterminalia, mikä osoittautuikin sitten paikaksi missä kontit lastataan käsin yksi kerrallaan.

Että näin.

Paperityöt ja pyörän pakkaus uudestaan, pyörästä tällä kertaa vain sivulaukut pois, ei akkua irti ei bensamäärän tarkistusta, sinne jäi lasauslaiturille pyörät.

Nyt jännityksellä odotetaan milloin saadaan hakea pyörät Pietarista, lupailivat että 20 päivää matkalla. Konttiin, kontti junaan ja silleen...

Illalla isolle kirkolle viettämään lähtiäisä ja harrastamaan kulttuuria.

Graffiti

 Kulttuuria, venäläisiä elokuviasävellyksiä kuuntelemaan.

 Päättäjäisjuoma otettiin Bobin kanssa kuten oli sovittu maktan alussa.

Valinnanvaraa oli välillä, välillä ei...

The end, tie loppui, pidemmälle ei pääse kuin uimalla.

Päivä 38

Aamutankkaukselle ukot ja pyörät, hotellilla ei ollut aamupalaa, ei kummonen ollut huoltoasemallakaan, nyt osaa arvostaa kotimaista tarjontaa. Coisant ja Jaffa, sillä mennään kohti Vladivostokkia ja kovaa.

Satoi matkalla hiukan, sitkeästi mentiin ilman sadevehkeitä, kunnes 50 km ennen Vladivostokia alkoi satamaan tosissaan ja pysähdyttiin huotoaseman katoksen alle sadetta pitämään.

Tuntui että sade vaan yltyy ja jatkettiin matkaa ensin elvittämään Nielin pyörän kotimatkaa ja siitä Rossan laivamatkan selvitys. Onneksi sade hellitti vaikka olimme siinä vaiheessa jo yhtä märkiä kuin utitetut koirat. Seuraavaksi kuvaamaan.

I did it!

Ja ansaitulle...

Suihkuun, kuivaa ylle ja kylille.

Tapaamaan Marion tuttuja ravintolaan viettämään iltaa venäläisittäin.

Vähän olutta, vodkaa ja ruokaa venäläisittäin, ystävämme hoiti tilaukset, oli helppoa vain olla ja nauttia illasta motoristiystävien kanssa.

Jotain makeaa viimeiseksi.

Päivä 37

 

Aamupesulla.

Siitä matka jatkui tankille.

450 km asfalttia ja jonkunlainen hotelli löytyi.

Hotellioppaan auto.

Suihkuun ja syömään, kello niin vähän että piti keksiä jotain tekemistä pienessä kylässä, mitä täältä löytyi?

Tavallaan lumpeenkukkia täysi oleva järvi, sinne kuiva ottamaan.

Olihan se vähän erilainen nähtävyys, joka kuultiin uimarannalta paikallisilta.

Saatiin hotellin ainoat kylmät...